Aurinko paistoi kuumasti ja Vienan reitti soi jälleen uusin sävelin, kun kolmekymmentä kulttuurinnälkäistä retkeläistä kokoontui Syntisenkankaalle Kulttuuripatikoinnin merkeissä. Päivän aikana koettiin laulun lumoa, runon voimaa ja maiseman kauneutta.
Päivän kohokohtiin kuului runolaulun taitajan, Pekka Huttu-Hiltusen esittämä karhunkarkotusloitsu, joka kaikui jylhänä metsän keskellä. Loitsun sanat kantoivat ikiaikaista viisautta, ja karhut pysyivätkin loitolla. Matka jatkui Syntisen laavulle, jossa kuultiin nuoren muusikon, Juuso Palsion esityksiä. Juuso toi tapahtumaan oman säväyksensä soitollaan. Jouhikko ja banjo kuljettivat kuulijat uusien sävelien ja tunnelmien maailmaan. Hänen omat sävellyksensä yhdistivät perinteen ja nykyhetken vangitsevalla tavalla, sanoituksissa kuultiin jopa nuorten parisuhdekysymyksiä.
Laavun kahvituokion jälkeen matkaa jatkettiin Tornionsärkälle, jossa pysähdyttiin matkamiehen ristillä – muistomerkillä, joka kertoo alueen pitkistä kulkijaperinteistä ja vienalaisen kulttuurin hengellisestä ja pakanallisesta perinnöstä. Samassa paikassa Pekka esitti myös vanhan pistoslaulun, jonka hän on oppinut suoraan Jussi Huoviselta. Laulu pysäytti kuulijat hetkeksi miettimään entisajan vanhaa niittykulttuuria. Särkänpolvessa ihailtiin yhtä Kainuun suurimmista jokiniityistä. Historiallisessa maisemassa on ollut aikanaan yli 20 heinälatoa – muistuma ajasta, jolloin yhteys luontoon ja sen antimien keruu olivat elinehto paikallisille karjatilallisille.
Päivän päätteeksi osallistujat pääsivät itsekin ääneen Elävä runo -työpajassa. Teemana oli Metsän suoja, ja jokainen sai kirjoittaa omat säkeensä. Lopuksi runo luettiin yhteisesti ääneen, ja siitä syntyi koskettava ja yhteisöllinen hetki. Osallistujat kiittivät ideaa, sillä monelle tämä oli ensimmäinen kerta, kun he jakoivat omia sanojaan ääneen luonnon keskellä. Luonto ja runous sulautuivat yhteen tavalla, joka jäi vahvasti mieleen. ”-Metsän rauha, siellä sielu lepää. Tuulen humina puissa, pilvien leikkiä taivaalla.” ”- Synnin laavun, suon laidassa, nokiperhoset auringossa, metsän suojasta kuului pohjansirkun tiksautuksia.”
Viimeisenä etappina oli käynti Kivi-Kevätin lähistöllä sijaitsevalla Vienan reitin merkkipuulla. Siellä osallistujat tutustuivat niihin kulttuurintutkijoihin, joiden ansiosta Vienan reitin merkitys on tunnettu nykyäänkin. Yksi tunnetuimmista kulkijoista oli Jacob Fellman (1795-1875). Hän oli Utsjoen kirkkoherra, saamelaisen kulttuurin ja kielen tutkija sekä merkittävä kasvitieteilijä. Vuonna 1829 hän kulki Vuokin kautta Vienaan paluumatkallaan kotiin Utsjoelle. Vuokissa Fellman yllättyi erityisesti runolaulannan yleisyydestä. Hän kirjoitti matkakertomuksessaan hyvin ihannoivasti, miten runoja alkoi kuulua jo Vuokin Järvelässä ja miten laulanta jatkui aina Vienan puolelle Jyvälahteen asti. ”Ollessani talossa sisällä se kaikui ulkoa. Ja ollessani pihamaalla se kuului sisältä. Tässä ylänkömaassa, varsinkin Vuokissa ja Vuokkiniemellä, elää kansan huulilla lukemattomia taruja ja runoja menneiden polvien sankariteoista, elämänkatsomuksesta ja uskonnosta.” Merkkipuun juurella muistettiin, että reitillä on kuljettu ennen meitä ja tullaan kulkemaan jatkossakin – uusin silmin, mutta vanhaa arvostaen.
Päivä oli lämmin, ja tunnelma pysyi virkeänä. Kaikki osallistujat jaksoivat kulkea ja kuunnella, havainnoida ja hiljentyä. He nauttivat yhteisestä matkasta kulttuuriperinnön äärelle.
Kulttuuripatikointi Vienan reitillä on paljon enemmän kuin retki. Se on elämys, jossa historia, luonto ja ihmisten tarinat kietoutuvat toisiinsa. Kiitos kaikille osallistujille, esiintyjille, oppaille ja talkoolaisille! Tällä kertaa helle helli, runo raikui ja muistoja syntyi – sellaisia, jotka kantavat pitkälle syksyyn ja ehkä seuraavallekin retkelle.
Kulttuuripatikointitapahtuman mahdollisti Castrenin seuran kautta myönnetty opetus- ja kulttuuriministeriön avustus.
