Vängänvaaran perinnemaisema
Vängänvaaralla, Vienan reitin alussa, retkeilijälle avautuvat huikaisevat kainuulaiset vaaramaisemat, jossa on useita eri aikakauden rakennuksia ja hyvin hoidettua perinnemaisemaa. Vängänvaara edustaakin kainuulaista vaara-asutusta ja maalaispihapiiriä parhaimmillaan. Vienan reitti kulkee vanhan Purolan pihapiirin läpi. Samalla voi pysähtyä ihailemaan entisöityä vanhaa päärakennusta ja aittaa ja eläytyä menneen ajan tunnelmaan. Maatilan hoidosta kertoo myös pihapiirin navetta.
Reitin opasteena ovat puutolpat sekä portit. Kesäisin kulkeminen on turvallista paimenaidan viertä ” karhuportille”, josta polku johdattaa kohti Rautiaisen myllyä. Utelias karja saattaa työntyä lähelle, mutta pysyttelee visusti paimenaidan sisällä.
Vängänvaaran perinnemaisema
Maisemasta avautuvat laajat, hyvin hoidetut laitumet, joilla kesäisin laiduntaa agnuskarjaa kylän perinnebiotooppia hoitaen. Vängänvaaran lukuisia eri-ikäisiä perinnerakennuksia on entisöity pieteetillä. Hirsirakentamisen taidon näytteitä, kuten aittoja, latoja, talleja, saunoja ja eri-ikäisiä navettoja, on lukuisia. Uusimmassa päärakennuksessa on ympärivuotista asutusta.
Kesällä 2007 kylän kasvistoa inventointiin. Vängänvaaralta löytyi yli sata kasvilajia, muiden muassa vanamoa, korpiorvokkia, maariankämmekkää, riidenliekoa, rohtotädykettä, metsäalvejuurta, ahomansikkaa, silmäruohoa ja luhtakastikkaa. Vängänvaara palkittiin vuonna 2017 Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen Vuoden maisemanhoito -palkinnolla.
Vängänvaara kulkijoiden etappina
Vängänvaaran asutushistoria ulottuu ainakin 300 vuoden taakse. Vuosien saatossa kylän läpi ovat kulkeneet moninaiset joukot Vienan kulkijoita, sotilaita ja paikallista väkeä.

