Muistomerkkikierros itärajalle – sotahistoriaa idyllisissä kylämaisemissa

Retki Suomussalmen keskustasta Ämmänsaaresta, itäiselle rajalle Vienan reitille ja Viiankiin, johdattaa kulkijan tutustumaan kymmeneen sodan muistomerkkiin ja sitä kautta myös kunnan laajaan sotahistoriaan. Parhaiten kierros soveltuu kuljettavaksi autolla, moottoripyörällä tai polkupyörällä, sillä kohteet ovat helposti saavutettavissa maanteiden varsilla. Reitti ajetaan Juntusrannantie- Kuhmontie- Malahviantie kautta. Matkan varrella ovat myös tutustumisen arvoiset Ala-Vuokin kyläkauppa, Vuokin tiekirkko sekä Vuokin virkistävä uimaranta laavuineen. Useat Vienan reitin kohteet ovat lyhyen kävelymatkan päässä maantieltä.

Haukiperän muistomerkin laatassa on teksti “Tähän päättyi talvisodan aikana 9.12.1939 vihollisen eteneminen”. Ratkaisevaksi tekijäksi muodostui Haukiperän heikko jää, joka ei kantanut puna-armeijan raskaita panssarivaunuja ja hyökkääjä saatiin lyötyä takaisin. Muistomerkki on paljastettu 1959. Osoite: Juntusrannantie 27.

Liekkipatsaan eli talvisodan muistomerkin on suunnitellut Alvar Aalto. Patsaan jalustan päällä olevassa metallilaatassa on kuvattu Suomussalmen taistelupaikat ja päädyssä on kenraali Hjalmar Siilasvuon sanat: “Moni urhea soturi lunasti sydänverellään Suomussalmen suuret voitot. He näyttivät kansalleen kunnian tien, joka oli raskas, mutta ainoa”. Patsas on pystytetty 30.8.1959. Osoite: Kuhmontie 1.

Kuomanjoen muistomerkki sijaitsee Kuhmontiellä Kuomanjoen parkkipaikalla. Neuvostoliiton 44. moottoroitu divisioona jumittui tälle paikalle tammikuussa 1940. Laatassa on teksti: “Mänttäläiset aseveljet Sulo Aalto 26.12.1939, Erkki Huttunen 4.1.1940.” Osoite: Kuhmontie 86.

Ukrainalainen muistomerkki löytyy Kuhmontien varrelta Haukilan alueelta, jonne suomalaiset pysäyttivät neuvostoliittolaisen 44. divisioonan pääjoukot joulun alla 1939. Muistomerkin jalustassa on ukrainan- ja suomenkielinen teksti: “Ukraina rukoilee kaatuneitten sielujen puolesta”. Muistomerkin on suunnitellut ukrainalainen Vitaliy Rozhik ja sen ovat pystyttäneet ukrainalaiset 30.8.2009. Osoite: Kuhmontie 105.

Talvisodan monumentti ja talvisotamuseo Raatteen portti muodostavat kokonaisuuden, johon tutustumiseen kannattaa varata aikaa. Raatteen portilla on kattavat kahvilapalvelut, opastus ja sotahistoriallinen luontopolku. Monumentti on vaikuttava näky, sillä se koostuu kivikentästä ja keskusmuistomerkistä. Kivikentän pinta-ala on n. 3 ha ja siinä on n. 17 000 kiveä muistuttamassa sodan uhreista ja kärsimyksistä. Keskusmuistomerkki “Avara syli” muodostuu neljästä puukaaresta ja niiden päällä soi tuulessa 105 vaskikelloa, yksi kutakin talvisodan päivää kohden. Monumentti on paljastettu 13.3.2003. Muistomerkin on suunnitellut suomussalmelainen Erkki Pullinen. Osoite: Raatteentie 2. raatteenportti.fi

Venäläinen muistomerkki on omistettu talvisodan Suomussalmen taisteluissa kaatuneille puna-armeijan sotilaille. Se sijaitsee Raatteen portin läheisyydessä. Patsaan on suunnitellut taiteilija Oleg Komov, ja se on pystytetty 19.9.1994. Patsaan jalustassa on venäjän- ja suomenkielinen teksti: “Isänmaan pojille – sureva Venäjä.” Osoite: Raatteentie 12.

Vienan vapaussoturien ja pakolaisten muistomerkki sijaitsee Raatteen portin pihapiirissä. Muistomerkissä on kaksi laattaa, jossa toisessa on teksti “Vienan heimosotureiden muistolle. Kunnia vapaaehtoisille, jotka vakaumuksensa nojalla seurasivat urheasti vapauden lippua. Raatteentie oli vienan heimosotien ja pakolaisten valtaväylä. Vapaussodan perinneliitto ja Vapaussodan Kainuun perinneyhdistys”. Vienan vapaussota käytiin 28.10.1921-20.02.1922. Muistomerkin on suunnitellut Anita Tuhkanen, ja se on paljastettu 2.7.1998. Osoite Raatteentie 2.

Ala-Vuokin kylällä voit virkistäytyä, tankata ajoneuvot, ja tutustua pienen Ala-Vuokin kyläkaupan lisäksi myymälän elektroniikkavalikoimaan pioneer-shop.fi. Kylän vastarannalta löytyy myös idyllinen Vuokin tiekirkko, ja kyläkaupalta parisataa metriä eteenpäin ajettaessa on uimaranta laavuineen. Osoite: Kuhmontie 310.

Vuokin jälkeen ajetaan Kuhmontietä eteenpäin, ja käännytään Malahviantielle, jonka varrella sijaitsevat retken loput muistomerkit ja kohteet.

Tuppurin muistomerkki on ensimmäinen partisaaniuhrien muistomerkeistä, joita on Yli-Vuokissa yhteensä neljä. Jatkosodan aikana vuosina 1941-1944 neuvostopartisaanit tekivät iskuja Suomussalmen itäisiin kyliin ja siviilikohteisiin aiheuttaen surmia, tuhoja ja sekasortoa. Tuppuriin hyökättiin 26.6.1943. Tuppurin muistomerkki sijaitsee Malahviantieltä lähtevän metsäautotien varrella. Osoite: Malahviantie 95.

Hyryn muistomerkki on seuraavana reitillä. 26.6.1943 partisaanit jatkoivat matkaa Tuppurista ja iskivät Hyryn kylään. Osoite: Malahviantie 148.

Malahvian muistomerkki löytyy osoitteesta Malahviantie 151. Isku Malahviaan tehtiin 4.7.1943. 

Viiangin muistomerkki sijaitsee Viiangin kylässä aivan itärajan pinnassa. Muistomerkillä on myös pieni aitta ja valokuvanäyttely. Viiankiin isku tehtiin samana päivänä kuin Malahviaan 4.7.1943. Osoite: Kelloniementie 36.

Mikäli haluat yöpyä retken päätteeksi, löydät reitin loppupäästä Korpipaussi Oy:stä B&B- majoituspalvelut. Majoituspalvelujen lisäksi vuokralle saat myös asuntovaunupaikat. Osoite: Malahviantie 194.

Vienan reitin kohteet vienanreitti.fi

Suomussalmen matkailusivut

 

Haukiperän muistomerkki
20220701_123042 (2)
Liekkipatsas
Kuomanjoen muistomerkki
Ukrainalainen muistomerkki
Talvisodan monumentti
Talvisodan monumentti
Venäläinen muistomerkki
Tuppurin muistomerkki (kuva tulossa)
Hyryn muistomerkki
Malahvian muistomerkki
IMG_0633 (2)
Viiangin muistomerkki
Malahvian niitty
IMG_0637 (2) – kopio
Viiangin valokuvanäyttely
Viiangin kylää