Vaeltajat. Karelianistien poluilla Kainuussa ja Vienassa. Tilaa uutuuskirja!

Vaeltajat. Karelianistien poluilla Kainuussa ja Vienassa -teos sisältää syyskuussa 2023 Karelianismia Kainuussa ja Vienassa -seminaarissa pidettyjä puheenvuoroja. Seminaari oli Vienan reitti ry:n järjestämä yhteistyössä Juminkeon kanssa. Puheenvuorot avaavat karelianistien ja muiden kulkijoiden vaellusta ja vaiheita kulttuurihistoriallisesti arvokkailla Vienan poluilla, joista Vuokin kautta kulkeva reitti on ollut vilkkain yhteydenpito väylä valtakunnan rajan yli Kainuusta Vienan Karjalaan.

Antologian tekstit tarjoavat sekä karelianismista että vienalaisesta kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille lukijoille kiehtovia polkuja kuljettavaksi. Artikkeleissa tarkastellaan karelianismin ilmiötä yleisesti, Kainuun merkitystä karelianismille, I. K. Inhan ja hänen matkakumppaniensa vaellusta  Vienassa, tunnettua taiteilija Aksel Gallen-Kallelan mallia ja opasta Rimmin Uljaskaa, kirjailija Anu Kaipaisen kesken jääneen teoksen päähenkilöä, runolaulaja Anni Lehtosta, 1920-luvun kansatieteellisiä tutkimusretkiä Vienaan, saamelaisuuden ja sen poronhoitoperinteen esiintymistä Pohjois-Vienan alueella sekä Vuokin Vienan reitin historiaa ja nykyisyyttä.

Kirjoittajat: Kari Sallamaa, Markku Nieminen, Keijo Ahtonen, Maija Myllykangas, Ilmari Leppihalme, Marja Kynkäänniemi, Petri Kinnunen & Joonas Vola ja Paavo Keränen.

Kalevalaseura on tukenut teoksen julkaisemista.

Kirjan hinta postitettuna: 30 €, Vienan reitti ry:n jäsenille 25 €.
Maksa kirjan hinta tilille: Vienan reitti ry, OP FI0354420920121097 ja lähetä tilaustiedot sähköpostilla: paavo.j.keranen@gmail.com. Tilaukseen nimesi, puhelinnumero, osoite ja tieto jäsenyydestä.