Vuokin reitti Vienaan on ollut vilkkain väylä kaikista rajan yli Suomesta Vienan Karjalaan johtavista reiteistä. Reitti koostuu vesiteistä ja kävelypolusta. Samuli Paulaharjun mukaan tällaiset polut olivat ”selkosien kulkukeinoja”, joita myöten taivallettiin veden ääreltä toiselle, ja ”toiset polut olivat jo ylimuistoisina aikoina syntyneet, jo silloin kuin ensimmäiset eläjät puskeutuivat perukoille”.
Vienan reittiä voi hyvällä syyllä sanoa rajan reitiksi, sillä se on kulkenut kahden valtakunnan rajan yli Vuokinlatvan kautta. Sana raja on suomen kielen vanhimpia slaavilainoja. Se tulee venäjän kielen rajaa merkitsevästä sanasta gran’ > granitsa. Gran’ on alun perin tarkoittanut myös rajamerkkiä.
Samaan sanaperheeseen liittyvä krai tarkoittaa ’seutua’, ’äärireunaa’ ja joissakin murteissa ’metsää’. Sanalainan ikä kertoo mahdollisista rajakiistoista venäläisten kanssa niin, että tarvittiin kieleen käsite, jonka avulla ilmaista eron tekeminen oman ja vieraan alueen välillä.
Rajaa käsitteenä voidaan tarkastella useista näkökulmista. Se voi olla paikallinen, ajallinen, poliittinen, taloudellinen tai kulttuurinen. Raja voi myös olla maailmankuvaan liittyvä, niin kuin Vuokinlatvan rajanylityspaikassa aikoinaan ollut matkamiehen risti todistaa: rajan ylittäminen oli symbolista siirtymistä toiseen, tuntemattomaan maailmaan, ja siihen haettiin tukea ja suojelusta ristiä kumartamalla.
Suomussalmen Ylivuokin alueella Vienan reitti on 27 kilometriä pitkä, muinaismuistolailla suojeltu kävelyreitti ja Vienan Karjalan puolella 40 kilometriä nykyiseltä rajalta Vuokkiniemeen. Vienan puolella reitti kulki rajan pintaan Kivijärvelle, jonne tultiin Vuokkiniemestä useimmiten jalkaisin.
Kivijärveltä siirryttiin Vuokinlatvan rajanylityspaikan kautta Viianginjärvelle. Viiangista kuljettiin Hyryn kylän Torniojärven rantaan syksyisille venemarkkinoille. Sieltä hankittiin vuokkilaisten rakentama vene, jolla soudettiin Vuokkijärveä ja siitä edelleen Hyrynsalmen reittiä pitkin Oulujoelle ja Perämeren rannikolle.
Kansanperinteen tutkija A. A. Borenius kertoo, että venemarkkinapaikkaa nimitettiin ”Tornion kaupungiksi”. Morgonbladetissa (19.7.1872) ilmestyneessä matkakertomuksessaan Borenius kirjoittaa: ”Tämä pieni kylä (Hyry) on hiekkaharjun erottama pienemmästä järvestä, jonka nimi on Tornionjärvi. Tämä harjun länsipuolella oleva satamapaikka, jonne veneet jätetään ja johon vesitie päättyy, on saanut leikillisen nimityksen ’Tornion kaupunki’.” Borenius kuvaa, miten syksyllä Mikkelinpäivän päivän aikoihin vietettiin venemarkkinoita, kun vienankarjalaiset laukkukauppiaat syystöiden jälkeen tulivat Suomeen kauppamatkoille. Tornion venemarkkinoilta he ostivat paikallisilta veneitä jatkaakseen matkaansa ja myydäkseen sitten veneensä Kajaanissa, Säräisniemellä tai Oulussa. Veneitä myytiin Boreniuksen mukaan noin 40 joka vuosi ja niihin mahtui 20-30 henkeä. Kaiken kaikkiaan Vuokin kautta Suomeen tuli vuosittain noin 1000 kauppiasta.
Vuosisatojen ajan reittiä pitkin Vienaan tai Suomeen ovat kulkeneet paitsi kauppiaat myös sotilaat, ryöstöretkeläiset ja tavalliset rajaseudun ihmiset. Esihistoriallisena aikana Vienanmereltä Pohjanlahdelle kulkevilla vesireiteillä oli tärkeä asema kaupan ja ryöstöretkien väylinä. Esimerkiksi norjalaiset käyttivät näitä reittejä pohjolan rikkauksia tavoitellessaan ennen kuin löysivät meritien Bjarmiaan 800-luvulla. Pronssikautena metallia kuljetettiin pohjoiseen Vienan Kemijokea ylös vedenjakajan yli Oulujärven ja Iijoen vesistön latvoille, ja etenkin kauden loppupuolella Hyrynsalmen reitti oli merkittävä metallin tuonnin väylä. Myös historiallisena aikana väyliä kuljettiin ahkerasti, niin kuin karjalaisten venereitit sydänkeskiajalta alkaen todistavat.
Ruotsin vallan aikana tavallisen rajaseudun asukkaan kannalta pieni mutta tärkeä Vienan reitillä kulkenut ryhmä oli sanankuljettajat tai sanomamiehet tai rajarauhamiehet tai rauhansanankuljettajat. Sanankuljettajat olivat osa ns. rajarauhamenettelyä, josta Jukka Kokkonen kirjoittaa vasta ilmestyneessä teoksessaan Rajan rauha. Rajarauhamenettelyn ideana oli, että rajantakaisen väestön edustajien kanssa solmittiin kirjallinen tai suullinen sopimus, jos sota uhkasi tai oli sota-aika, niin että vihollisuuksien puhkeaminen osapuolten kesken saataisiin estettyä. Molemmin puolin sitouduttiin siihen, ettei mentäisi mukaan varsinaisiin sotatoimiin ja että kaikenlaisista vihollisuuksista annettaisiin varoitus. Rajarauhamenettelyä toteuttivat kruunun käskyvallassa olevat toimijat valtakunnan huipulta paikalliselle tasolle.
Rajarauhan tarkoitus oli taata se, että rajaseudun asukkaat, kauppiaat ja muut kulkijat saivat elää ja harjoittaa toimiaan häiriöttä. Pelkkä sopimus ei kuitenkaan välttämättä turvannut rauhaa, vaan sen eteen piti koko ajan tehdä töitä. Sanankuljettajat olivat rajarauhamenettelyn ketjussa käytännön rajalla tai sopimuskumppanin kylissä vakuuttamassa halua rauhaan ja sen kestävyyteen. Samalla he hankkivat omalle esivallalleen tiedustelu- ja vakoilutietoa. Tämä tiedettiin ja hyväksyttiin puolin ja toisin. Näin pyrittiin molemminpuoliseen avoimeen ilmapiiriin, keskinäisen luottamuksen rakentamiseen ja molempia osapuolia hyödyttävän yhteistyön jatkumiseen. Sanankuljettajien piti olla luotettavia ja yhteisönsä arvostamia henkilöitä, ja heidän täytyi kunniallaan ja maineellaan pystyä takaamaan, että sovittu asia tultaisiin pitämään yhteisesti ilman mitään rikkeitä ja vilpillisyyttä.
Ruotsin vallan aikana Vienan reitti oli ”selkosien kulkukeino”, joka tunnettiin pääasiassa suullisen perimätiedon kautta. Myöhemmin autonomian aikana 1800-luvun alkupuolella kulkutie sai uusia ulottuvuuksia, kun sitä ruvettiin kartoittamaan taloudellisissa ja kulttuurisissa tarkoituksissa.
Ensimmäisenä tämän kulkuyhteyden kirjasi ylös ja teki laajemmin tunnetuksi suomalainen historian ja kielitieteen tutkija, Pietarin tiedeakatemian akateemikko ja valtioneuvos Anders Johan Sjögren. Sjögren kävi tutkimusmatkalla Vienan Karjalassa elokuussa 1825. Hän teki havaintoja kielestä ja kansan elämästä, mutta Sjögrenin tehtävänä oli myös tutkia, mitä mahdollisuuksia olisi raivata vesikulkutie Vienanmereltä Perämerelle. Vuokkiniemessä ollessaan Sjögren merkitsi matkapäiväkirjaansa reitin, joka vie Vuokkiniemestä Kivijärven ja Viiangin kautta Oulujoen vesireittejä pitkin Perämerelle. Jo matkan aikana reittitiedot Vuokkiniemestä Suomen puolelle ja muut matkan havainnot tulivat julki Sjögrenin ystävilleen lähettämistä kirjeistä. Hän oli saanut tietonsa paikallisilta asukkailta ja Tornion piirilääkäri Henrik Deutchin jo aiemmin vuonna 1815 laatimasta Kainuun ja Vienan tieolojen selvityksestä.
Sjögren oli myös ensimmäinen tiedemies, joka kävi runokylien Vienassa. Venäläiset tutkimusmatkailijat olivat 1700-luvun lopulta lähtien Karjalaa tutkiessaan tehneet matkoja Vienanmeren rannikolle ja sieltä itään Arkangelin seudulle tai pohjoiseen Kuolan niemimaalle. Vienan Karjalan keski- ja länsiosa jäi heiltä miltei huomiotta. Parissa varhaisessa venäläisessä lähteessä yhteydet Vienan- ja Perämeren välillä kuitenkin todetaan, mutta reittejä ei tarkkaan kuvata. Maantieteilijä I. F. Štukenberg mainitsee reitin Oulun ja Vienan välillä Arkangelin kuvernementin kuvauksessaan (1857). Myös arkkipiispa Afanasi kirjoittaa vuonna 1701 kulkutiestä Vienan Kemistä ”tsaarin volostien ja kylien kautta rajan taakse Kajaaniin ja Oulun kaupunkiin”. Rajalla oli Afanasin mukaan kaksi mäntyä: toiseen mäntyyn on kaiverrettu risti, hallitsijan vaakuna ja allekirjoitus kyrillisin kirjaimin ja toiseen Ruotsin kuninkaan vaakuna allekirjoituksineen.
Ei ole varmaa tietoa siitä, mikä rajan kohta Afanasin kuvauksessa on kyseessä. Se tiedetään kuitenkin, että Kivijärven ja Viiangin välissä olevalla Vuokinlatvan rajanylityspaikalla oli puuhun merkityt rajatunnukset, ristinmerkit ja kruunu, sillä ne mainitaan vuoden 1760 rajakartan merkinnöissä. Sjögrenin mukaan rajamerkit oli kuitenkin hakattu kiveen: ”Wuokinlatvassa, jota nimeä käytettiin vuoden 1596 rauhansopimuksessa ja vuoden 1650 kartassa ja joka on nyt nimeltään Ylivuokinsalmi, on rajakivi, johon on hakattu merkki.” On mahdollista, että Sjögrenin mainitsema rajamerkki on myöhemmin tehty.
Sjögrenin ansiosta rajan kulttuurinen merkitys sai uusia näköaloja. Hän oli pannut matkallaan Vienassa merkille etenkin rikkaan runolauluperinteen: ”Soutajillani saatoin huomata suuren tiedon ja halun runoihin samoin kuin taipumuksen puhua alkusointuja käyttäen.” Tie monipuoliselle vienankarjalaisen kulttuurin tutkimukselle avautui molemmin puolin rajaa, sillä Sjögrenin tietojen turvin useat kieli- ja kansatieteilijät, kansanperinteen ja historian tutkijat, lehtimiehet ja kirjailijat matkasivat Vienan Karjalaan ja Suomen puoleisiin vienalaiskyliin tutustumaan vienalaisuuteen ja keräämään tutkimusaineistoa.
Heti Sjögrenin jälkeen vuonna 1829 Vuokin kautta Vienaan matkasi Utsjoen kirkkoherra, Lapintutkija Jacob Fellman. Fellmanin tarkoituksena ei ollut kerätä runoja, mutta rajaseudun elämäntapa, etenkin runonlaulanta, herätti matkamiehen kiinnostuksen: ”Mitä lähemmäksi tulin Maanselkää, sitä yleisempää oli runonlaulanta. Tässä ylänkömaassa, varsinkin Vuokissa ja Vuokkiniemellä, elää kansan huulilla lukemattomia taruja ja runoja menneiden polvien sankariteoista, elämänkatsomuksesta ja uskonnosta. Laulaminen alkoi jo Suomen puolella Järvelässä 1) jatkuen Karjalassa Jyvälahteen asti, jossa se loppui.” Sitä, kuinka syvällä kansanrunojen maailmankuva oli seudun asukkaissa, on vaikea sanoa, mutta jotain kertoo se, kun Fellmanin kysyttyä Vuokkiniemellä vanhalta mieheltä, miten maailma on luotu, tämä oli vastannut: ”Kah, pyhä veli, meillä on sama usko kuin teillä. Kokko lensi pohjosesta, pani munan Väinämöisen polven päälle ja loi siitä maailman. Niinhän tekin uskotte.”
1)Järvelä on Vuokin vanhimpia tiloja. Se sijaitsee Vuokkijärven etelärannalla./ MKy
Neljä vuotta myöhemmin Fellmanin jälkeen vuonna 1833 Vienaan kulki Elias Lönnrot. Hänelläkin oli reitistä Sjögrenin välittämää tietoa. Lönnrot matkasi tuolloin ensimmäisen kerran Vuokin kautta Vienaan, ja tämä matka oli Kalevalan kannalta tärkeimpiä runonkeruumatkoja. Jo Vuokissa hän kirjoitti ylös runoja ja sananlaskuja. Lönnrot kertoo, kuinka hänen kirjoittaessaan sananlaskuja muuan mies oli sanonut: ”Ainapahan teiltäkin riittää tuota kirjoittamista.” Lönnrot vastasi, että hän kirjoittaa heidän omia sananlaskujaan. Siihen mies oli todennut: ”Niinpä saattanee ollaki, sillä sanotaanki noista viisas virren laulo, tuhman tyhjistä puheista, mielettömän lausunnoista.” Lönnrotin mukaan rahvaan puheesta saattoi toinen puoli olla sananlaskuja, tarvitsi vain lisätä ”niin sanotaanki”, mistä tiesi, että sananlasku oli puhkeamassa ilmoille.
Rajalla on yksilötasoinen ulottuvuutensa, sillä rajan rahvaan ”selkosien kulkukeino” on aikojen saatossa ollut mukana monen tavallisen kulkijan elämässä. Vienan Kivijärveltä kotoisin oleva Viivi Vuoristo on luonnehtinut rajanylityspaikan matkamiehen ristin tärkeää merkitystä: ”Tullessamme Kajaanista päin Rajan risti vilkutti meille ensimmäisen tervehdyksen kotiseudulta ja ripustimme puolestamme valkeasta vaatteesta leikatun nauhan sen poikkipienaan. Silloin tuntui kuin olisimme jo olleet kotoisilla kunnailla. Loppumatka, parisen kilometriä järven selkää sujui kuin leikiten.” Suomen puolella reitin varren Hyryn kylä oli monille vienalaisille mieleenpainuva paikka. 15-vuotiaana Suomeen kauppa-apulaiseksi lähteneen Iivo Marttisen eroa äidistä ja kotikylästä Kivijärvestä on kuvattu seuraavasti: Muamo oli tullut saattelemaan Hyryn rantaan, ja siellä piti erota äidistä. Hyryn ranta oli paikka, josta vienankarjalaisille alkoi venematka kohti avaraa maailmaa.
Vienan reitillä on poliittisena, taloudellisena ja kulttuurisena rajan reittinä myös monenlaisia kansainvälisen tason sidoksia. Esimerkiksi 1700-luvulla sanankuljettajien tehtävä liittyi viime kädessä Ruotsin valtakunnan ulkopolitiikkaan. Heimosotien ja ensimmäisen maailmansodan myötä reitti ja reitillä kulkijat ajautuivat kansainvälisen politiikan pyörteisiin. Taloudellista ja kulttuurista merkitystä reitti sai Sjögrenin toiminnan ja sen vaikutusten kautta. Nimittäin Sjögrenille annetun tehtävän kautta Viena ja Vienan reitti nivoutui länsimaisten yliopistojen kanssa läheistä yhteistyötä tekevään Pietarin tiedeakatemiaan. Akatemian Karjala-tutkimuksen yhtenä piirteenä oli 1700-luvulta lähtien ollut teollisuuden ja kaupan kehityksen myötä tullut tarve selvittää kulkureittejä. Lisäksi Sjögren ja Lönnrot ovat yhdessä M. A. Castrenin kanssa tutkimuksillaan suuresti vaikuttaneet fennougristiikan syntyyn Venäjällä. Lönnrotin ja Kalevalan kansainvälinen merkitys on kiistaton ja yleisesti tunnettu.
Vienan reitin aktiivisin kausi oli Ruotsin vallan ja autonomian aikana, mutta reitin merkitys väheni, kun Raatteesta Latvajärven kautta Vuokkiniemeen rakennettiin tie. Nykyisin Vuokin reitti Vienaan on hyvin hoidettu retkeilyreitti, jonka ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa vuonna 2019 perustettu Vienan reitti ry. Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä Vienan Karjalan puolella reitistä huolehtivien Viena-šeuran ja Vuokkiniemen kylätalon väen kanssa. Reitin rikas menneisyys elää edelleen erilaisina merkkeinä luonnossa ja perimätietona kulkevina tarinoina luonto- ja kulttuurimatkailijan iloksi molemmin puolin rajaa.
Marja Kynkäänniemi, FT, Oulu
Vienan reitin hallituksen jäsen