Murhisalon retkemme alkoi reitin uudelta lähtöpisteeltä, ortodoksisen hautausmaan tien risteyksestä, Kuivajärventieltä. Pistimme tien varteen pystyyn kahvitarjoilun, ”Kahvila Kuikan” ja jaoimme hyvät eväät retkeilijöiden reppuihin
. Maari Kallberg ja Laura Huovinen esittivät ensimmäiset runolaulut lähtöhetken kunniaksi. Päivälle oli luvattu runsasta vesisadetta. Kolmekymmentä hyviin sadevarusteisiin pukeutunutta retkeilijää lähti silti reippaasti patikoimaan kohti Kirnulammen laavua.
. Maari Kallberg ja Laura Huovinen esittivät ensimmäiset runolaulut lähtöhetken kunniaksi. Päivälle oli luvattu runsasta vesisadetta. Kolmekymmentä hyviin sadevarusteisiin pukeutunutta retkeilijää lähti silti reippaasti patikoimaan kohti Kirnulammen laavua.Kirnulammen reitti on linjattu viime kesänä uusiksi. Näimme luontoharvinaisuuksia jo heti metsäosuuden alussa, kuten upean arinakäävän ja raidankeuhkojäkälän. Opimme, että raidankeuhkojäkälä on harvinainen vanhan metsän indikaattori.
Virpi Juvonen, joka on Murhisalon suojelun vaiheissa mukana ollut, kertoili suojelun syntyhistorian käänteet ja monet mutkikkaat vaiheet. Lopputuloksesta, onnistuneesta suojelusta, olemme saaneet iloita jo yli kolmekymmentä vuotta!
Kirnulammen laavu sijaitsee kaunilla niemellä. Maari esitti siellä upeaa, vienankarjalasta joikua, jota on esiintynyt pienellä alueella Vienan Karjalan länsiosissa. Joikujen huomiota herättävin piirre on kertosäe, jota kutsutaan mm. hehetykseksi tai luikahukseksi. Lauran äänessä vastaavasti kuului perinteisempi ja tutumpi runolaulu. Hieno kokonaisuus, jossa esille tulivat runolaulun monet piirteet! Tuuli tuiversi melkoisesti ja säesti esityksiä omalla sävelellään, kuten videoilta kuuluu.
Päivi Tiiva tuntee sienet, suot ja luonnon monet elementit. Saimme kulla soiden ekokogiasta, niiden ennallistamisesta, ja myös pikakurssin sienten tunnistukseen. Kostealla Murhisalolla sieniä nähtiinkin jo runsaasti.
Retki jatkui syvemmälle salomaalle, jossa suot ja metsäsaarekkeet rytmittelevät vuoroin. Murhisalo tunnetaankin erityisesti laajoista soista. Retkeläiset saivat suon kultaisia antimia, lakkoja tai hilloja, millä nimellä niitä kukin kutsuukaan, kylliksi syödäkseen.
Loppuhuipennuksena Kirnulammen laavulla istuimme nuotiotulen loimussa, makkaroista nautiskellen.
Murhisalon kulttuurihistoria on runsas. Väkevää vienalaista perinnettä riittää kerrottavaksi vielä monelle retkelle. Navakka tuuli muistutti luonnon voimasta. Murhisalo saikin monet miettimään sitä, mitä kulttuuri ja luonto yhdessä voivat meille antaa. Ainakin Murhisalo antaa paikan rauhoittumiseen ja syyn entisten kulkijoiden kuten Domnan, Miinan, Toarien, Larin ja monen muun kuivajärveläisen ja hietajärveläisen tarinoihin tutustumiseen.
Niin, sitten se tarina Miinan kivestä. Oli ukko ja hengeltään vahva patvaska, Miina Huovinen, kantanut usean kuution kokoista kiveä selässään Murhijärven rannalla.Tarina ei kerro minne hän kiveä kantoi. Mutta pahuksen kenkä osui puun juurakkoon ja kivi putosi. Siellä se on vielä tänäkin päivänä, Murhijärven itärannalla, se Miinan kivi.
