Elias Lönnrot ja Vienan reitin merkkipuu
Vienan reitin merkkipuu on Kivi-Kevätin lähistöllä oleva puu, jossa on vuosiluvut 1833 ja 1837. Puu sai kesällä 2021 suojakseen katoksen ja infotaulut runonkerääjien ja kulttuurin tutkijoiden matkoista. Kuuluisin Vienan reitillä kulkeneista runonkerääjistä on Lönnrot, siksi merkkipuu tunnetaan Lönnrotin merkkipuuna. Vienan reitillä onkin keskeinen asema Kalevala-kansaneepoksen synnyssä: Lönnrot kulki Vienan reitillä neljä kertaa runonkeruumatkoillaan Vienan Karjalaan. Tästä syystä paikallinen väki on kutsunut Vienan reittiä Lönnrotin poluksi.
Elias Lönnrot ensimmäisen kerran Vienan reitillä
Elias Lönnrot kävi Vuokissa (mm. Materossa ja Vuokinniemessä) jo kesällä 1831, mutta joutui kesken matkan palaamaan Helsinkiin. Ensimmäisen kerran Vienan reitillä Lönnrot oli syyskuussa 1833. Tuolloin hän tallensi Kovalan kinkeriläisiltä vuokkilaisia loruja ja sanontoja ja laulatti ”muuatta Kinnusta” venematkalla Kinnulanniemeen, jossa hän yöpyi ja kärsi ”Tantaloksen tuskia” väenpaljouden keskellä. Venematka jatkui Hyryyn ja sieltä jalkaisin Viiangin kautta Wuokinlatvan rajan yli Kivijärvelle ja Tsenaan ja edelleen Vuonniseen, missä hän tapasi kaksi merkittävää runonlaulajaa, Ontrei Malisen ja Vaassila Kieleväisen. Paluumatkalla Lönnrot ratsasti hevosella Kivijärveltä Salmijärvelle.
Lönnrot tapaa Arhippa Perttusen
Seuraavan kerran Lönnrot kulki Vienan reitillä huhtikuussa 1834, jolloin hän tapasi suurimman runoruhtinaan, Arhippa Perttusen, Latvajärvellä. Tapaaminen oli ratkaiseva Kalevala-eepoksen sisällön kannalta. Kalevala-eepos ilmestyi helmikuussa 1835. Huhti-toukokuussa 1835 Lönnrot palasi laajalta Vienan-matkaltaan Vienan reittiä myöten Kiannalle ja Kajaaniin. Jälleen Lönnrot oli Vienan reitillä kesäkuussa 1837, jolloin hän eksyi polulla. Matkakertomuksessa on värikäs kuvaus Vuokissa kiertäneestä Mikkonen-nimisestä hurmossaarnaajasta. Vuonna 1839 Vienaan suuntautunut runonkeruumatka kulki Vuokin kautta, mutta ei varsinaisesti Vienan reitin kautta.
Muut kansatieteilijät Vienan reitillä
Jacob Fellman (1795-1875), pappi ja tiedemies, kulki Vuokin kautta Vienaan vuonna 1829. ”Mitä lähemmäksi tulin Maanselkää, sitä yleisempää oli runonlaulanta. Tässä ylänkömaassa, varsinkin Vuokissa ja Vuokkiniemellä, elää kansan huulilla lukemattomia taruja ja runoja menneiden polvien sankariteoista, elämänkatsomuksesta ja uskonnosta.”
Axel August Borenius (1846-1931), kansanperinteen tutkija, kulki Vuokin kautta Vienaan yhdessä Arvid Genetzin ja Aksel Bernerin kanssa vuonna 1872. Borenius kirjoitti matkakuvauksessaan: ”Tämä pieni kylä (Hyry) on hiekkaharjun erottama pienemmästä järvestä, jonka nimi on Tornionjärvi. Tämä harjun länsipuolella oleva satamapaikka, jonne veneet jätetään ja johon vesitie päättyy, on saanut leikillisen nimityksen ’Tornion kaupunki’.”
August Vilhelm Ervasti (1845-1900), lehtimies, palasi Suomeen matkaltaan Venäjän Karjalasta Vuokin kautta vuonna 1879. Ervasti kuvaa paluumatkaansa: ”Rajalta tuli näpeä virsta Viianginjärven rantaan, ja siinä tapasimme venekunnan viiankilaisia, jotka niityltä olivat palaamassa kotia ja joiden äänet olimme rajalla kuulleet. Järveltä oli sitten neljännes toista Hyryn taloon, johon jäimme yöksi.”
Johan Wilhelm Juvelius (1863-1927), kansanperinteen ja kirjallisuuden tutkija, kulki Vuokin Vienan reitillä elokuussa 1886 palatessaan Vienan Karjalaan suuntautuneelta tutkimusmatkaltaan. ”Viivyttyäni siellä (Vuokkiniemessä) toista vuorokautta tulin vihdoin saman kuun 10 p:nä Kivijärven ja Latvajärven kylien kautta rajan poikki Suomen puolella olevaan Hyryn kylään, josta Hyrynsalmen vesiä alas laskin Kajaaniin, j. n. e. ”
Into Kondrad Inha (1865-1930), valokuvaaja, kirjailija, suomentaja ja lehtimies, palasi Vienan Karjalan matkaltaan Vuokin kautta kotimaahan yhdessä kielitieteilijä F. K. Karjalaisen kanssa syyskuussa 1894. ”Kuljimme ensinnä Kivijärven yli veneellä, sitten lyhyen maakannaksen poikki Viiangin järveen, joka jo on Suomen puolella, sen toisesta päästä edelleen kolme neljännestä maisin Hyryn rantaan, josta yksi perkattu vesi vetää yhtä mittaa vaikka mereen saakka.” Inha kuvaa myös, miten he poikkesivat ”Vuokin rikkaiden” eli ”Vuokin pohatoiden” luona, jotka hätäaikoina lainasivat vienankarjalaisille jauhoja, ja miten ”missään rajan takana ei ollut niin vehmaita niittyjä kuin Vuokin vesien lietemailla”. Ennen paluumatkaansa Inha ja Karjalainen kävivät Vienan Karjalasta Suomen puolella Vuokissa kaksi kertaa.
Iivo Marttinen (1870-1934), kauppias, kansanperinteen maallikkokerääjä, oli kotoisin Vienan Karjalan Kivijärven kylästä. Kivijärveläiset kulkivat Vuokin Vienan reitin vesiteitä ja polkuja myöten Suomeen ja takaisin kotiin Vienan Karjalaan. Iivo Marttinen lähti 15-vuotiaana Suomeen kauppa-apulaiseksi ja hänen eroaan äidistä ja kotikylästä on kuvattu seuraavasti: Muamo oli tullut saattelemaan Hyryn rantaan, ja siellä piti erota äidistä. Hyryn ranta oli paikka, josta vienankarjalaisille alkoi venematka kohti avaraa maailmaa.
Ilmari Kianto (1874-1970), kirjailija, kulki useita kertoja Vuokissa ja Vuokin vienalaiskylissä Kuiva-ja Hietajärvellä sekä Vuokin kautta Vienan Karjalaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
Lisätietoja:
